nÄE ja KOe
Nähtävyydet ja elämykset


Vanha Rauma


Vanha Rauma on UNESCO maailmanperintökohde. Se on Pohjoismaiden laajin, yhtenäisin ja parhaiten säilynyt vanha puukaupunkialue.

Noin 800 asukkaan kaupunginosa on säilynyt elävänä kokonaisuutena, kaupungin kauniina sydämenä, jossa asutaan ja tehdään työtä ympäri vuoden.

Lähes 30 hehtaarin laajuisen ja tiivisti rakennetun Vanhan Rauman kaupunkikaava on keskiainen, sitä määritävät kapeat ja mutkittelevat kadut ja kujat sekä epäsäännölliset tontit. Jokainen talo on uniikki ja jokaisella niistä on oma tarina sekä nimi. Pihoja rajaavat komeat portit ja aidat.

Joissakin Vanhan Rauman rakennuksissa on säilynyt piirteitä 1700-luvulta, toisissa taas 1800-luvun alusta. Suurin osa rakennuksista on kuitenkin saanut nykyisen uusrenessanssityylisen ulkoasunsa 1890-luvun vilkkaana korjauskautena. Rakentamisperinteeseen voi tutustua ilmaiseksi Tammelan korjauskeskuksessa.
Fransiskaanimunkkien rakennuttama, 1514 valmistunut Pyhän Ristin kirkko on edelleen Vanhassa Raumassa. Kirkko sijaitsee Raumanjoen varrella.

Kirkon lisäksi Vanhaan Raumaan houkuttelevat myös museot, taidegalleriat, idylliset kahvilat viihtyisine kesäterasseineen sekä toistasataa monipuolista erikoisliikettä.

Parhaiten Vanha Rauma avautuu jalankulkijalle, ilmaisia paikoitusalueita sijaitsee eri puolilla Vanhan Rauman laitamilla. Katso pysäköintialueet kartalla

Pitsiviikko

Vanha Rauma on suosittu turistikohde erityisesti kesällä ja huippusesonki on pitsiviikon aikaan. Pitsiviikolla ravintolat ja museot ovat avoinna pidempään ja mustan pitsin perjantaina jopa yömyöhään asti. Puutalokaupunki täyttyy tapahtumista pitsiviikon ajaksi. Myös Vanhan Rauman asukkaat avaavat porttinsa ja pihoille pääsee tutustumaan sekä tekemään löytöjä pihakirppiksiin. .


Purjelaivasatama


Purjelaivasatamasta löydät kolme historiallista purjelaivaa, Priki Gerdan, Kuunari Kathrinan ja Kaljaasi Maritan.
  • Kartalla

  • Priki Gerda, suomen suurin purjehduskuntoinen raakapurjealus

    Gerda, 49 metrinen purjelaiva, palvelee Poroholman laiturissa juhlatilana, karaokeravintolana ja laivahostellina

    Kuunari Kathrina ja purjelaivaravintola Puosun kellari

    Purjelaivaravintola Puosun kellari toimii Raumalla vain kesäkauden ajan, muulloin sen löytää ankkuroitun aHelsingin kauppatorin edustalle. Kahtrina tekee myös yksityispurjehduksia Rauman ja Helsingin aluevesillä.

    Kaljaasi marita ja sen kannella ravintola Captain Jack´s

    Marita on muoseoitu eikä sillä enää purjehdita, mutta purjelaivan kannella toimii kesäkauden ajan ravintola Captain Jack´s, jossa tarjolla on burgereita ja salaattia.

    Saaristo

    Matkailusaaret

    Kylmäpihlajan majakkasaarella voit ihailla kaunista luontoa, erityisesti saaren lintulajisto on kutsunut bongaajia luokseen, jopa maailman toiselta puolelta. Saarella on palveleva majakkahotelli, vierasvenesatama ja ravintola.
    Kuuskajaskarin linnakesaari tarjoaa monenelaista aktiviteettia kesälomailijalle. Kiinnostavien sotilaskohteiden, kuten tykkien lisäksi, saarella on mm. mahtava lasesota-areena. Saaressa on vierasvenesatama ja mökkejä, sekä ravintola.
    Matkailusaariin pääset reittiliikenne vesibusseilla, jotka lähtevät Otanlahden rantapuiston Poroholman lomakeskuksen alueelta. Autojen ilmainen paikius sijaitsee suvitiellä.

    Retkeily

    Rauman edustalla, Selkämeren kansallispuiston alueella, on yli 30 kilometriä merkittyjä retkeilyreittejä, joiden varsilta löytyy vanhoja saaristolaistiloja, jäänteitä ryssänuuneista sekä maailmansodista. Parhaat patikkareitit löytyvät Nurmeksesta ja Reksaaresta. Reksaareen on helppo saapua omalla veneellä, siellä on retkisatama ja kesäkahvila. Retkeilysaarten patikkareitit ovat viitoitettuja. Reittien varrella olevilla taukopaikoilla on laavuja, puuseet, tulentekopaikat sekä polttopuuhuolto. Varaustuvat saunoineen on kunnostettu vanhojen saaristolaistilojen rakenteita hyödyntäen



    Otanlahden Rantapuisto

    Meren rannalla, lähes kaupungin keskustassa on monenlaista aktiviteettia ja palveluita.


    Ranta, saunoja ja vesiurheilua

    Upea Otanlahden ranta ja rannan vesiurheiluvälinevuokraamo, kaapelirata vesihiihtoon tai renkaan vetoon, sekä Poroholman vuokrattavat saunat tarjoavat mahdollisuuden nauttia merestä ja auringosta.
  • Otanlahden rantapuisto


  • Lomakeskus

    Viiden tähden caravan alue, Poroholman lomakeskus. Ravintoloita ja kahviloita, sekä kesäsin paljon tapahtumia ja ohjelmaa.
  • Poroholman lomakeskus


  • Kesäteatteri

    Nauti Rauman kaupungin kesäteatterin laadukkaista teatteriesityksistä katetusta katsomosta.
  • Poroholman lomakeskus


  • Pienvenesatama

    Otanlahden rantapuistossa, Syväraumanlahdela, sijaitsee myös Suomen suurin pienvenesatama. Satamassa on jakeluasema, kahvio ja sauna.
  • Poroholman lomakeskus


  • Näköalatorni

    Merimaisemaa voi ihailla 18,6 metriä korkeasta näköalatornista, kiirkartornista. Alunperin, 1800-luvulla tornista viestitettiin kaupunkiin saapuvista laivoista ja säätietoja.
  • Kiikartorni


  • Taidetta

    Nokan taidetorpalla on näyttelyiden lisäksi maalauskursseja.
  • Nokan taidetorppa


  • Urheilukeskus

    Jossa yleisuhreilukentät, sekä jalkapallo, pesäpallo ja rantalentopallokenttiä. Kentänhuolajilta voi lainata välineistöä aamusta iltaan kesäisin.
  • Otanlahden urheilukeskus


  • Maauimala

    Alunperin 1950-luvulla rakennettua maauimalaa kunnostetaan kesäksi 2019.
  • Makis kuntoon Facebookissa



  • Kake Kaupunkijuna

    Kaupunkijunan kiertoajelureitti vie sinut Vanhan Rauman ja Otanlahden rantapuiston maisemiin. Kierros kestää n. 50min. Kiertoajelun puolivälissä juna pysähtyy Poroholman lomakeskuksessa, jossa voi hypätä pois kyydistä. Kiertoajelulle voit lähteä Savilan aukiolta, Vanhasta Raumasta, tai Poroholman lomakeskuksesta.

    Sammallahdenmäki

    Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue on Pohjanlahden rannikkoalueen laajin ja monipuolisin Skandinaavisen pronssikulttuurin kalmistoalue.

    Karussa kalliomaisemassa sijaitsevat Sammallahdenmäen hautaröykkiöt edustavat ajanjakson monumentaalirakentamista. Maailmanperintöalueella on 36 hautaröykkiötä. Kohde valittiin UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 1999.