kulttuuri ja tapahtumat
Museot, taide, elokuvat ja teatteri, sekä tapahtumat


Museot


Pääkohteet Marela, Raatihuone ja Merimuseo.


Marela, laivanvarustajan kotimuseo

Marelan museossa esitellään purjelaivamerenkulun aikakautta ja 1800-1900-lukujen taitteessa eläneen vauraan laivanvarustajaperheen Granlundien eloa ja oloa. Marelassa voi nähdä hyvin säilyneet koristeelliset kaakeliuunit, ovet, kattojen maalaukset ja Rauman ensimmäisen sisävessan.

Raatihuone

Rauman tunnetuimpia rakennuksia on 1776 rakennettu barokkityylinen Vanha Raatihuone, kauppatorin laidalla. Vanha Raatihuone on yksi Suomen merkittävistä 1700-luvun kaupunkiarkkitehtuurin luomuksista. Raatihuone on toiminut museona jo vuodesta 1902, se esittelee kaupungin hirstoriaa ja pitsinnypläystä. Lisäksi siellä toimii museokauppa Kistupuad.

Merimuseo

Laivasimulaattori on merenkulun historian lisäksi syy lähteä vierailulle merimuseoon. Itse merimuseo sijaitsee komeassa 1900-luvulla rakennetussa kivitalossa, joka toimi alkujaan Rauman merikoulun tukikohtana.


Kirsti

Merimiehen kotimuseo

Kirsti esittelee asumista Vanhassa Raumassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle. Rauhaisa ja idyllinen pihapiiri Raumanjoen varrella houkuttelee pysähtymään ja aistimaan vanhan ajan pihapiirin tunnelmaa. Pihapiiriin kuuluu asuinrakennus sekä ulkorakennukset, aitta ja talli-, navetta ja varastorakennus, jotka kiertävät tontin laitoja. Sisätiloissa pääsee tutustumaan eri aikakautena eläneiden merimiesperheiden elämään. Kirstissä voit nähdä myös työnäytöksiä ja lampaita.
JanneHonkasaloIkuisuudenAarella1988

Taidemuseot

Rauman taidemuseo ja Lönnströmin kotimuseo

Rauman taidemuseo

Rauman taidemuseo toimii Vanhassa Raumassa Pinnalan talossa. Museon rakennukset ja suojaisa pihapiiri muodostavat yhden Vanhan Rauman parhaiten säilyneistä talokokonaisuuksista. Museon ohjelmassa on vaihtuvia näyttelyitä, tapahtumia, työpajoja ja luentoja.

Lönnströmin kotimuseo

Kivenheiton päässä Vanhasta Raumasta, Otanlahden rantapuiston alueella, sijaitsee Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo. Raumalaisen tehtailijapariskunnan Teresia ja Rafael Lönnströmin edustuskoti taidekokoelmineen.


Taidenäyttelyitä, atelieita ja gallerioita

Vanhan Rauman alueella on aktiivinen taiteilijayhteisö. Alueella on yli kaksikymmentä taiteilijaseuraa, galleriaa ja ateljeeta. Raumalla asuu ja työskentelee myös useita valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin tunnettuja taiteilijoita. Inspira ylläpitää Nokan taidetorppaa joka löytyy Otanlahden rantapuistosta.

Taiteilijayhdistykset

Taiteilijagalleriat Vanhassa Raumassa



Helposti lähestyttävää taidetta

Kerttu horilan veistokset

Perinteisten patsaiden lisäksi, Raumalla on helposti lähestyttävää julkisen tilan taidetta. Kuvataiteilija Kerttu Horila kuvaa veistoksissaan naista realistisesti, luontevasti ja huumorilla. Raumaflikk ja Ganalissa uivat kolme sulotarta, ovat kenties Rauman pidetyimmät teokset. Kuvan avaimenreiät sijaitsevat Kuninkaankadulla, kurkkaa ja näet jotain yllättävää!

Patsaat ja muut julkiset teokset

Raumajoessa, Pyhän ristin kirkon edustalla on tavanomaisesti vuosittain vaihtuvaa taidetta, mutta kaupunkialueella on runsaasti myös upeita patsaita. Tutustu niihin alla olvevan linkin kautta.

Teatterit ja elokuvat

Astetta tyylikkäämpi elokuvateatteri

Rauman elokuvateatteri, Iso-Hannu on sijainnut samalla paikalla jo yli 100 vuotta. Perinteikkäässä ja persoonallisessa elokuvateatterissa näytetään uutuuselokuvia joka päivä. Liput varattavissa myös netissä!
  • Elokuvateatteri Iso-Hannu


  • Elokuvafestarit

    Rauman oma elokuvafestivaali, Blue sea film festival, on järjestetty aina elokuussa, vuodesta 1994 lähtien.
  • Blue sea film festival
  •  

    Raumalla on teattereita mistä valita.

    Kaupungintatteri sijaitsee kanalin varrella, teatteri Kuperkeikk Vanhassa raumassa ja lastenteatteri Meritähti. Kesäteatteriesityksiä on tarjoiltu jopa kolmessa sijainissa, Otanlahden rantapuistossa, Poroholman lomakeskuksessa ja Kuuskajaskarin saaressa.


    Tapahtumat

     

    Pitsiviikko, lukuisine tapahtumineen houkuttelee vuosittain Raumalle runsaasti kävijöitä.
    Kesän musiikkitapahtumista suurin on RMJ, eli Raumanmeren Juhannus, joka pidetään Otanlahden rantapuiston alueella.

    Kaupugin musiikilla täyttävät myös perinteikäät, vuonna 84 aloittaneet Rauma Blues ja klassisen musiikin festivaali Festivo. Vaihtoehtomusiikkiin keskittynyt Klustermus, kokoaa yleisöä musiikkimausta riippumatta piknikille Kappelinsalmeen.
    Elokuun lopulla, vuodesta 1994 alkaen järjestetty Blue sea film festival tarjoaa laajan kattauksen elokuvia ja kokoaa alan tekijöitä sekä tähtiä Raumalle.

    Konsertteja ja keikkoja

    Liikuntatapahtumia

    Penkkiurheilijaa Raumalla viihdyttää kesäisin Superpesisottelut ja talvikaudella SM-jääkiekkoliigaottelut.

    Urheilukarnevaali on viihdyttävävää katsottavaa mutta hauskaa myös joukkueille, kun pelata voi sekä rantafutista, että katusählyä. Suosituimmat juoksutapahtumat ovat, Flikkatevitone, viiden kilometrin naisten juoksutapahtuma ja Karhuviesti Raumalta Poriin.

    Väriestejuoksutapahtuma Color Obstacle Rush → on levinnyt useammalle mantereelle, mutta tapahtuma on kotoisin Raumalta.

    Muut tapahtumat

    Raumapäivänä juhlitaan Rauman syntymäpäivää lukuisin tapahtumin.
    Raumapäivä →
    Suuri koiranäyttely kerää koirien ystävät kokoon.
    Raumashow →